Strategia

Vaaralliset supervoimat

Podcast Blog Henkilöbrändit ovat nykyaikaa, tai ainakin nykyaikainen sana vanhalle ajatukselle tulla julki omilla kasvoilla ja edustaa jotain omaa toimintaa, arvoa tai asiaa. Joskus ajatus voi tuntua ristiriitaiselta, sen kultaisen säännön kanssa, ettei liiketoiminta saa henkilöityä liikaa ja tulla riippuvaiseksi yhdestä henkilöstä, kuten yrityksen omistajasta. Ristiriitaa ei kuitenkaan ole, koska kyseessä on kaksi eri asiaa. Henkilön brändäys tuo yleensä lisäarvoa liiketoiminnalle tietoisuuden, vaikutusvallan tai uskottavuuden lisääntyessä. Brändäys kohottaa siis nykyistä

Yksinyirttäminen vs. Luottamus

Podcast Blog Yrittäjyyden vastakohdaksi ajatellaan helposti palkkatyö työsuhteessa. Nämä kaksi ovat mielestäni kuitenkin niin kaukana toisistaan, etteivät ne ole edes vastakohtia. Ne ovat eri sivuilla. En halua, että luulet minun vähättelevän työsuhteita yrittäjyyden rinnalla. En todellakaan tee niin. Arvostan työsuhteita. Sanon näin siksi, koska yrittäjänä en kamppaile sen kysymyksen kanssa, jatkanko näin vai palaanko työsuhteeseen jonkun muun palvelukseen. Rehellisesti sanoen, se ei ole mielessäni koskaan. Siksi en tunnista yrittäjyyttä palkkatyön

Nykyhetki strategiassa

Podcast Blog Sunnuntaiaamun aamupalapöydässä pohdimme 11- ja 12-vuotiaiden tyttärieni kanssa, miten suuri haaste liittyy nykyhetkestä nauttimiseen. Testaapa itsesi. Ala ihastelemaan kaikkea sitä, mitä ympärilläsi on nyt. Perhe, ihmiset, paikka, jossa olet, asiat, jotka ovat läsnä ja totta. Anna ajatustesi kulkea myös haasteisiin, joiden keskellä olet ja totea ne. Kertaa vielä uudelleen kaikki asiat, jotka voit aistia. Nähdä, kuulla, tuntea, maistaa tai haistaa. Mitä pidemmälle jatkat miettimistä, sen varmemmin eksyt haaveilemaan