“Yritys kuvailla
menestyksekästä
yrittämistä”

Hae sivustolta

Introduction

Tästä se alkaa. Tai ei oikeastaan. Tämä kaikki on alkanut kauan sitten. Kiinnostus johtamiseen, käyttäytymiseen ja muutosta aikaansaavien toimintatapojen etsimiseen eri yhteyksissä. Samoin suunnittelun ja toteutuksen sietämättömän ristiriitaiseen suhteeseen, jossa ei voi ennalta ymmärtää kaikkea, mitä tulee vastaan. Se on yrittäjän ja johtajan arkea. 

Saatat hämmentyä, että kutsun itseni johtajaksi, vaikka omistan tällä hetkellä vain pienen yrityksen. Ehkä tunnet myötähäpeää siitä, että joku, jolla on vain muutaman sadantuhannen euron bisnes, ajattelee itsestään jotain niin suurta. Haluan auttaa sinua pääsemään häpeäsi yli. Johtaminen on nimittäin vaikuttamista asioihin siten, että tavoitteet täyttyvät. Isä, aviomies, yrittäjä, työnantaja ja monenlaisten virallisten ja epävirallisen luottamustoimien haltija. Kaikki minun päälläni lepäävät tittelit vaativat tekemään päätöksiä, joilla on tavoitteisiin johtavat seuraukset. Jos olet yksikin edellä mainituista, sinun on ymmärrettävä, että johdat. Ne, jotka johtavat, ovat johtajia.

Olen lukenut menneiden vuosien aikana useita johtamiseen, liiketoimintaan ja niiden molempien kehittämiseen liittyviä teoksia. Niiden sisältö ja viesti on merkittävä lähde kaikkeen siihen, mitä blogi käsittelee. Juuri mikään toimintamalleista, ajatuksista ja ideoista ei suinkaan ole minun keksimiäni, vaan olen kopioinut ne useilta viisailta ihmisiltä. He ovat onnistuneet kirjoittamaan kyseiset mallit, ajatukset ja ideat ylös siten, että muistan ne elävästi ilman tarkastamista.

Tavoitteeni on julkaista tarinoita siitä, mikä saa yritykseni menestymään. Tahdon julkaista ne jo nyt, kun vasta tavoittelemme kasvua ja onnistumista. Se on rohkeaa, koska asioissa piilee riskejä ja ilmassa on kysymys epäonnistumisen mahdollisuudesta. Voit lukea useista kirjoista menestyskertomuksia siitä, miten asiat menivät jossain yrityksessä tai jonkun johtajan tarinassa. Otan kuitenkin rohkeuden julkaista pieniä, innostavia, menestykseen johtavia tarinoita jo nyt, kun vasta suunnittelemme maailmanvalloitusta. Kun kasvu ja menestyminen on vasta alkuvaiheessa, eikä kaikki se, mistä haaveilemme, ole vielä tapahtunut.

Olen vakuuttunut, että se, mitä teemme yrityksessämme hallituksen, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien kanssa, on menestyksen alku. Uskon siihen ennen kaikkea siksi, että asiat, joihin ihmiset keskittävät huomionsa, muuttuvat ja kasvavat. Meillä on nyt mikrotason liiketoiminta, mutta nautin matkasta, sillä liiketoiminnan kasvaessa en enää koskaan pääse palaamaan sille tasolle, jolla tänään olen. Kasvun jyrätessä minusta ei enää koskaan tule mikroyrittäjää. Siksi nautin siitä, mitä minulla on tänään ja uskon siihen, mitä näemme horisontissa.

Pohjalaista suuruudenhullutta, joku kuuntelijoista tai lukijoista sanoo. Pötyä; tästähän kaikki konsultit puhuvat. Tavoitteiden asettamisesta ja niihin pyrkimisestä. Olemme asettaneet tavoitteet korkealle ja strategiamme kuljettaa meidät sinne. Saat nauttia matkasta kanssani tässä ja nyt. Tämä blogi julkaisee ne yksityiskohdat, joiden myötä menestymme. Haluan osoittaa, että pienikin yritys hyötyy valtavasti strategisesta johtamisesta. Pienenkin yrityksen kannattaa luoda työnantajamielikuvaa sekä keskittyä toimintamalleihin ja henkilöstöhyvinvointiin. Laatia visio ja strategia ja käyttää niitä arjessa työkaluina. Siis käyttää ihan oikeasti, ei vain määritellä niitä kerran.

Liian moni yritys on jumissa tilanteessa, jossa markkinat, kilpailijoiden toiminta tai muut ympäristötekijät määrittelevät yrityksen menestymisen. Cleorin kasvu ei perustu markkinatrendeihin, vaan valintoihimme ja kykyyn johtaa. Markkinat ja monet muut asiat ovat totta ja niillä on omat vaikutuksensa, mutta ne eivät johda yritystämme ─ minä johdan. Jos jokin liiketoimintakenttä joutuu vaikeuksiin, ohjaamme toimintaamme ja resursseja sinne, missä voimme menestyä. Markkinat eivät voi estää toimintaa ja päätöksentekoa. Otan ne huomioon, mutta en anna niiden rajoittaa tai lannistaa.

Olemme tälläkin hetkellä tilanteessa, jossa tuotemyynnin hintoja poljetaan usealta taholta ja hinnoittelu koettelee jo kannattavuuden rajoja. Uskon, että tämä on monelle yrittäjälle tuttua. Me Cleorissa emme pelkää markkinoita. Johdamme itsemme tässä tilanteessa tuotemyynnistä palveluliiketoimintaan, laajennamme tuotesegmenttejä ja luomme houkuttelevaa työnantajamielikuvaa. Me johdamme yritystä, emmekä anna kilpailijoiden hintatason tehdä sitä. Valitsemme erottautumistekijät, joilla matkaamme kasvuun. Tämä blogi on liikkuvan junan ikkuna liiketoimintaamme. Tervetuloa matkalle kanssamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *