Mahdollista vain arjessa

Työntekijäni oli ensimmäistä viikkoa meillä töissä ja työskentelemässä yksin urakkakohteessa. Toki paikalla oli pääurakoitsijan sekä muiden aliurakoitsijoiden työntekijöitä, mutta hän edusti yksin yritystämme. Urakkakohde oli sellainen, ettei hänelle ollut kannattavaa laittaa työparia. Se olisi helpottanut perehdyttämistä, mutta työtä ei olisi riittänyt kahdelle. Suuri työmaa vaatii useiden päivien tutustumista, jotta asiat alkavat sujumaan. Siksi tiesin hänen kamppailevan riittämättömyyden ja epävarmuuden kanssa. Jo pelkkä suunnistaminen sokkeloisessa, keskeneräisessä rakennuksessa on aluksi vaikeaa.

Huomasin iltapäivällä hieman kello yhden jälkeen asian, josta minun piti tiedottaa uutta työntekijää. Tartuin puhelimeen, mutta laskin sen välittämättömästi pois kädestäni. Jos soittaisin vasta reilun puolen tunnin kuluttua, saisin mahdollisuuden vapauttaa työntekijän iltapäivän tauolle. Voisin puhua hänelle kiireettä, tilanne olisi luonteva ja ennen kaikkea uudelle työntekijälle tärkeä ilmapiirin rakentumisen kannalta. Asia ei ollut niin akuutti, ettenkö voisi soittaa hieman myöhemmin.

Tartuin puhelimeen uudelleen noin varttia vaille kaksi. Työntekijä vastasi ja kerroin asian, jonka takia soitin. Hänellä oli uutena työntekijänä myös joitain käytännön kysymyksiä minulle. Keskustelumme lopussa tiedustelin, mitä hän on tehnyt ja miten työ on sujunut. Kysymys saa työntekijän aina ”selittelemään”. Neutraali raportointi omasta työstä on monelle yllättävän vaikeaa. Esimiehen suora kysymys laukaisee stressireaktion. Minun tekee usein mieli sanoa väliin: ”Rauhoitu, en syytä tai epäile sinua”. Ymmärrän työntekijän tunteen, joka johtaa tuohon tilanteeseen. Kuuntelin häntä, mielestäni hän oli tehnyt hyvää työtä. Olimme keskustelleet vajaan kymmenen minuuttia ja päätimme puhelua. Totesin taktisesti: ”Jaahas, sehän on pian kahvitunti.” Jolloin työntekijäni korjasi välittömästi: ”Pian, mutta ei ihan vielä, jotain tässä kerkeää vielä tekemään.”

Tämä oli juuri se mitä tavoittelin, mahdollisuus armahtaa. Ainutlaatuinen tilanne luoda ilmapiiriä. Näitä hetkiä ei ole pakko rakentaa määrätietoisesti, mutta ellet tee niin, ne vilistävät ohi. Inhimillisenä olentona et ehdi tai oivalla tarttua niihin, koska mahdollisuus on lyhyen hetken mittainen.

Sanoin hänelle vastauksena kaikkeen, mitä hän oli kertonut tekemisistään: ”Olet tehnyt todella hyvää työtä, nyt sun on aika mennä kahville!” Seurasi hetken hiljaisuus ja hän sanoi: ”No, voisinhan mä mennä, tuun sitten vähän ennemmin takaisin.”

Siihen ei ollut tarvetta sanoa mitään, joten päätimme puhelun. IImapiiri rakentui armahtavaan suuntaan. Samalla ansaitsin kunnioitusta ja inhimillisyyttä, joita tarvitsen myöhemmin. Työntekijä sai positiivisen palautteen minulta, jolla ainoana maailmassa on mahdollisuus määritellä ilmapiiriä ja tunnetasoa tässä työsuhteessa. Työntekijä ei tee sitä, hän ei johda. Minä esimiehenä teen sen, minä johdan. Voin sallia sen hänelle, mutta sen ei kuulu olla niin. Positiivinen palaute on polttoainetta, jolla työntekijä toimii. Se on puhdasta bensaa, joka saa hänet roihuamaan liiketoiminnan parhaaksi.