Tekoälykoulutus ja sparraus pk-yrittäjille
Käytätkö tekoälyä vain chattina? Silloin suurin hyöty on vielä ottamatta.
Olen Pasi Huumarsalo, yrittäjä ja yritykseni kehittäjä. Rakennan omaan liiketoimintaani ratkaisuja tekoälyn avulla ja koulutan yrittäjiä näkemään, mitä sama tarkoittaa heidän yrityksessään: tiedossa, työajassa ja euroissa.
Yrittäjä perinteiseltä alaltaKouluttajaTekoälyavusteinen rakentaja

Tuttu arki
Tunnistatko nämä omasta yrityksestäsi?
Suurimmat mahdollisuudet eivät piile isoissa visioissa. Ne löytyvät työstä, joka toistuu viikosta toiseen niin tuttuna, ettei sitä enää huomaa.
Tieto on hajallaan tai puutteellista.
Tuotantoon, johtamiseen tai tuotehallintaan liittyvä tieto on olemassa, mutta se on hajallaan kansioissa, järjestelmissä ja sähköposteissa, ja siitä puuttuu olennaisia paloja. Tuotetiedoista puuttuu kenttiä, toimintaohje on yhä kirjoittamatta ja samat tiedot kootaan käsin kahdesta järjestelmästä. Kaikki tietävät, että jonkun pitäisi vihdoin hoitaa asia, mutta kenelläkään ei ole siihen aikaa. Ratkaisu ei ole uusi tallennuspaikka. Tieto laitetaan järjestykseen siellä, missä se jo on, ja puuttuvat palat täydennetään ilman, että kenenkään tarvitsee istua viikkoja kopioimassa kenttiä.
Chatissa se onnistuu 85-prosenttisesti.
Piirustusten lukeminen, määrälaskenta, kuvasta tunnistaminen tai dokumentaation tuottaminen näyttää chatissa lupaavalta, mutta lopputulokseen ei voi luottaa. Viimeiset 15 prosenttia eivät ratkea chatissa. Ne ratkeavat oikein rakennetulla työkalulla, ja tiedän, miten se tehdään.
Tärkein tieto on kahvipöydässä.
Käytävillä, kahvipöydissä ja kokeneiden työntekijöiden muistissa on liiketoiminnalle olennaista tietoa, jolle ei ole paikkaa toiminnanohjauksessa, asiakashallinnassa tai missään muussakaan järjestelmässä. Kun työntekijä jää eläkkeelle tai vaihtaa työpaikkaa, tieto lähtee mukana. Ei enää ikinä.
Hyvä sovellusidea jäi hyllylle.
Tiesit tarkalleen, mikä työkalu helpottaisi arkea. Sen hankinta olisi maksanut kymmeniä tuhansia euroja, eikä kustannukselle löytynyt perusteita. Nyt rakentamisen kustannus on pudonnut murto-osaan, ja suurimmaksi työksi jää määritellä, mitä oikeasti tarvitaan.
Jokainen näistä on hyvä ensimmäinen kehityskohde. Ei siksi, että tekoäly ratkaisisi kaiken, vaan siksi, että toistuvassa työssä hyöty on mitattavissa.

Oma tarina
Tiesin, että on olemassa toinen tapa tehdä tätä. En vain tiennyt, mistä aloittaa.
Olen rakentanut liiketoimintaa perinteisellä alalla, jossa tuotteet ovat konkreettisia ja asiakkaiden tarpeet vielä konkreettisempia. Tiedän, mitä yrittäjän vastuu arjessa tarkoittaa ja kuinka vähän aikaa on kokeilla asioita, joiden hyödystä ei ole varmuutta.
Kasvun myötä huomasin, että yhä useampi asia riippui siitä, miten tieto kulkee ja miten työ on järjestetty. Aavistin, että oikeilla työkaluilla ja oikeilla menetelmillä voisi luoda moninkertaista lisäarvoa. Etsin liiketoiminnalle kannattavuutta, tuloksia ja tehokkuutta, mutta tie sinne ei ollut vielä näkyvissä.
Hankin itselleni konsultaation, otin työkalut ja toimintatavat käyttöön ja aloin rakentaa. Mitä pidemmälle pääsin, sitä selvemmin näin, mitä kaikkea oli mahdollista.
Aloin ymmärtää, että käsissäni on uskomattomat resurssit. Etsin kannattavuutta, tuloksia ja tehokkuutta. Olen löytänyt ne.
Nyt haluan jakaa oppimani muille yrittäjille. En tuo valmista ratkaisua jokaiseen yritykseen, vaan näytän, miten mahdollisuudet arvioidaan omassa liiketoiminnassa ja mistä aloitetaan.
Olen yrittäjä, kehityksen suunnannäyttäjä ja tekoälyavusteinen rakentaja. En tee kaikkea yksin, mutta tiedän, mitä kannattaa rakentaa ja miksi.
Chatista yrityksen työhön
Tekoäly on täsmälleen niin hyvä kuin tieto, jonka sille annat.
Ajattele uutta työntekijää. Hän on lahjakas, mutta ilman tietoa tuotteista, asiakkaista ja toimintatavoista hän ei pysty tekemään parasta työtään. Tekoälyn kanssa on sama asia. Kun kolme asiaa yhdistetään, tekoälystä tulee yrityksen työkalu eikä pelkkä keskustelukumppani.
01
Yrityksen tieto
Tekoäly tarvitsee työn kannalta olennaiset tiedot, taustat ja toimintaohjeet. Tätä kutsutaan kontekstiksi, ja juuri se ratkaisee, mitä tekoälystä saa irti.
02
Sopivat työkalut
Moni tehtävä vaatii pääsyn tiedostoihin, laskentaan tai yrityksen järjestelmiin. Pääsy annetaan vain siihen, mitä tehtävä tarvitsee, ja käyttöoikeuksien rajoissa.
03
Selkeä työvaihe
Ratkaisu rakennetaan määriteltyyn tarpeeseen. Ihminen tarkistaa ja hyväksyy olennaiset tulokset, ja vastuu pysyy siellä, minne se kuuluu.
Hyväkään perehdytys ei tee tekoälystä erehtymätöntä. Siksi tarkistaminen on osa jokaista hyvää ratkaisua, ei jälkikäteen lisätty varotoimi.
Kolme mahdollisuutta
Mistä yrityksesi seuraava harppaus alkaa?
Kolme mahdollisuutta, jotka toimivat lähes millä toimialalla tahansa. Ne ovat esimerkkejä siitä, mitä rakennetaan, eivät valmiita paketteja.
01
Tekoäly, joka tuntee liiketoimintasi
Yrityksesi tietää enemmän kuin kukaan sen työntekijöistä. Anna tekoälyn käyttää sitä tietoa.
Sinä tunnet yrityksesi. Silti kukaan ei muista jokaista asiakaskeskustelua, päätöstä, tuotetietoa tai sovittua toimintatapaa. Kun yrityksen tieto ja ohjeet kootaan tekoälyn käytettäväksi, sen kanssa käsittelet asioita aivan eri lähtökohdista. Taustoja ei tarvitse selittää joka kerta alusta, ja eri puolille yritystä kertynyt tieto nostaa esiin yhteyksiä, joita arjessa on vaikea huomata.
Miten siihen päästään
- Liiketoiminta ja tavoitteet kuvataan
- Olennainen tieto kootaan
- Toimintatavat kirjataan
- Tarvittavat työkalut yhdistetään
Tietoa päivitetään, ja jokaisen vastauksen lähde on tarkistettavissa. Pitkä aloitusohje chatissa ei vielä ole tällainen kokonaisuus. Ero on sama kuin muistilapulla ja perehdytetyllä työkaverilla.
Esimerkkikysymys
”Mitä asiakkaan kanssa on sovittu tämän projektin aikana, ja missä myynnin ja tuotannon käsitys eroaa?”
Monta kuukautta kestäneessä projektissa asiakkaan kanssa on käyty kymmeniä keskusteluja. Myynti on luvannut aikataulun ja lisätyöt sähköpostissa, tuotanto on sopinut muutoksista palavereissa ja puhelimessa. Tekoäly kokoaa sovitut ehdot, muutokset ja avoimet asiat yhteen, näyttää lähteet ja nostaa esiin kohdat, joissa myynnin ja tuotannon tiedot eivät täsmää. Tieto näytetään vain niille, joilla on siihen oikeus.
Mitä se muuttaa
Julkisen internetin tiedolla tekoäly tietää paljon maailmasta, mutta ei mitään sinun asiakkaistasi. Arvo syntyy, kun se tuntee yrityksesi oman tiedon: projektit, sopimukset, keskustelut ja päätökset. Kokonaiskuva on silloin käytettävissä sekunneissa, eikä sitä tarvitse koota muistin ja sähköpostien varassa. Johtaminen ja päätökset pysyvät sinulla, mutta ne perustuvat koko yrityksen tietoon eivätkä siihen, mitä kukin sattuu muistamaan.
02
Omat sovellukset
Se sovellusidea, joka oli liian kallis? Laske uudelleen.
Missä oma sovellus säästää yrityksessäsi kymmeniätuhansia euroja?
Monessa yrityksessä tehdään joka päivä työtä, jonka siihen rakennettu työkalu hoitaa paremmin. Tietoa siirretään, lukuja yhdistellään ja samoja dokumentteja valmistellaan yhä uudelleen. Tekoälyavusteinen sovelluskehitys laskee rajatun ratkaisun rakentamisen kynnystä ja kustannuksia niin paljon, että aiemmin liian kallis idea on nyt toteutettavissa.
Säästö rakentamisessa
Kehityskustannus verrattuna vastaavan laajuiseen ja laatuiseen perinteiseen toteutukseen.
Hyöty käytössä
Vapautuva työaika, vähemmän virheitä tai korvautuvat kulut sovelluksen käyttöönoton jälkeen.
Omasta kokemuksestani
Säästöt mitataan kymmenissä tuhansissa euroissa. Tehostuksen arvo sadoissa tuhansissa. Pitkällä aikavälillä miljoonissa.
Olen jäsentänyt yritykseni toimintaa, koonnut sen tietoa yhteen ja rakentanut tekoälyavusteisesti omia ohjelmistoja. Näillä keinoilla olen saanut aikaan säästöjä, jotka mitataan kymmenissä tuhansissa euroissa. Tehostuneen työn arvo on arvioni mukaan satoja tuhansia euroja. Kun hyöty kertyy vuodesta toiseen, arvioin sen kokonaisarvon nousevan miljooniin. Siksi puhun säästöpotentiaalista näin suoraan: olen nähnyt sen omassa yrityksessäni.
Säästöt ovat toteutuneita. Tehostuksen ja pitkän aikavälin hyödyn arvot ovat omia arvioitani omasta yrityksestäni. Ne eivät ole lupaus tuloksista sinun yrityksessäsi.
Kaikki omat sovellukset eivät ole tekoälysovelluksia. Usein kyse on tavallisesta työkalusta, jonka rakentamista tekoäly on nopeuttanut. Säästöjen mittakaava arvioidaan tapauskohtaisesti, ja juuri sitä teemme koulutuksessa ja sparrauksessa.
03
Henkilöstön yhteinen työtila
Mitä jos jokaisen työntekijän osaaminen auttaisi koko yritystä?
Yrityksen tärkeää tietoa syntyy joka päivä: joku ratkaisee poikkeustilanteen, löytää paremman työtavan tai oppii asiakkaasta jotain olennaista. Tieto jää yhden ihmisen muistiin tai yksittäiseen keskusteluun. Henkilöstölle rakennetaan työtila, jossa nämä opit kirjataan ja kootaan yhteiseen käyttöön. Ajan myötä yritykselle syntyy tietopohja, joka auttaa sekä päivittäisessä työssä että uusien työntekijöiden perehdytyksessä.
Näin tieto kertyy
- Työntekijä kirjaa havainnon, ratkaisun tai ohjeen omaan työtilaansa puhumalla tai kirjoittamalla.
- Tekoäly jäsentää sisällön ja ehdottaa, mihin yhteiseen aiheeseen se liittyy.
- Vastuuhenkilö tarkistaa yhteiseksi ohjeeksi nostettavan tiedon ja huolehtii päivityksistä.
- Hyväksytty tieto löytyy yrityksen yhteisestä tietopohjasta oikeilla käyttöoikeuksilla.
- Myöhemmin kuka tahansa voi kysyä tietoa omaan tilanteeseensa ja nähdä, mistä vastaus on peräisin.
Perehdytys
”Miten toimimme tällaisessa tilanteessa?”
Uusi työntekijä löytää ajantasaisen ohjeen, sen perustelun ja soveltuvan esimerkin. Kokeneiden kollegoiden ei tarvitse vastata yhtä usein samoihin peruskysymyksiin, ja opit säilyvät, vaikka ihmiset ja tehtävät vaihtuvat.
Tieto ei kerry pelkästään perustamalla työtila. Kirjaaminen, tarkistaminen ja ylläpito ovat osa toimintatapaa. Henkilökohtaiset luonnokset ja luottamukselliset keskustelut eivät muutu automaattisesti kaikkien nähtäviksi, eikä kaikkea tietoa tarvitse siirtää yhteen tekniseen paikkaan. Tärkeintä on, että henkilöstöllä on yksi yhtenäinen tapa löytää tieto.
Yhdessä nämä muodostavat kokonaisuuden, joka kehittyy käytön ja ylläpidon myötä. Ja kaikki alkaa yhdestä rajatusta, liiketoiminnalle hyödyllisestä tehtävästä.
Ryhmäkoulutus · Seinäjoki 4.11.2026
Tekoälyloikka: koulutuspäivä yrittäjille, jotka haluavat ratkaista liiketoimintaongelman.
Kerron yrittäjien kielellä, miten otat tekoälyloikan omassa liiketoimintaympäristössäsi. Päivän esimerkit perustuvat osallistujien todellisiin tilanteisiin: näytän, miten tällaiset ongelmat ratkaistaan ja miten yrittäjä saa käytännössä kyvyn ravistella omaa toimialaansa.
Päivän aikana
- Mikä ero on tavallisella AI-chatilla ja oikeilla tekoälytyökaluilla
- Mitä olen rakentanut ja millä kustannuksella, ja miten kolmessa kuukaudessa syntyi arvoa, joka vastaa yli 100 000 euron investointeja
- Esimerkit osallistujien todellisista tilanteista ja se, miten ne ratkaistaan
- Tavallista kieltä: perus IT-käyttötaidot riittävät
4.11.2026
keskiviikko klo 8.30–15.30
Seinäjoki
580 € + alv, sisältää lounaan ja kahvit
Ilmoittaudu viimeistään 25.10.2026
Paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautuessa kerrot oman liiketoimintahaasteesi, ja päivän esimerkit rakentuvat osallistujien tilanteista.
Koulutus omalle ryhmälle tai verkostolle
Järjestän koulutuksen myös yrityksesi henkilöstölle, yrittäjäyhdistykselle tai verkoston tilaisuuteen.
Yrityskohtainen sparraus
Koulutus näyttää suunnan. Sparraus vie sen sinun yritykseesi.
Käydään yhdessä läpi yrityksesi tilanne, tunnistetaan kehitystarpeet ja rajataan sopiva ensimmäinen kokeilu. Arvioin ratkaisuja liiketoiminnan näkökulmasta, en tekniikan ehdoilla.
Kysymykset, joihin haetaan vastaus:
- Mikä työvaihe kannattaa kehittää ensimmäisenä?
- Kuka siitä hyötyy, ja kuinka paljon?
- Miten työ käytännössä muuttuu?
- Kuka vastaa ratkaisusta käyttöönoton jälkeen?
Ota yhteyttä
Aloitetaan puolen tunnin keskustelulla.
Tutustumistapaamisessa käydään läpi yrityksesi tilanne ja arvioidaan, hyötyykö yrityksesi henkilökohtaisesta konsultaatiosta. Tapaaminen pidetään sinulle sopivalla tavalla, esimerkiksi Teamsissa tai Google Meetissä.